Virallinen nimi ja rekisterinumero :
Rotu ja sukupuoli :
Väri ja säkäkorkeus :
Syntymäaika ja ikä :
Painotuslaji ja koulutustaso :
Kasvattaja :
Omistaja :
|
: Enjoyer VH-19760
: Suomalainen pv, ori
: Rautias, 165 cm
: 01.01.2007, 13.2-vuotias (VAI)
: Kouluratsastus, Grand Prix & re 110 cm
: Lettunen / Leena I.
: Heini H., Onnela
|
Enjoyer eli tutuille vain Enska on kahden voimakastahtoisen hevosen jälkeläinen, joten ei ole lainkaan ihmetyksen aihe, mistä ori on omat luonteenpiirteensä perinyt. Se osaa halutessaan olla todella vaikea, ja emänsä Joyride VIR:n tavoin Enska on on esiintyjä, todellinen showmies, joka kyllä pitää huolen siitä, että tulee huomatuksi. Ei Enska kuitenkaan ole vallan toivoton tapaus, sillä kyllä se viimeistään loppupeleissä tietää, miten käyttäytyä missäkin tilanteessa. Osaavissa käsissä Enska on hyvinkin mukava tapaus, mutta ei sitä milloinkaan voi aivan kiltiksi mamman mussukaksi mennä kutsumaan. Se yrittää kuitenkin parastaan, vaikka kaikki ei sujuisikaan aivan suunnitelmien mukaan.
Hoidettaessa Enska on hieman levoton. Jos sitä ei pistä kunnolla kiinni hoitotoimenpiteiden ajaksi, se varmasti alkaa pyöriä ympäriinsä, heijata päätään tai kuopsuttaa maata. Se onkin paljon virikkeitä tarvitseva hevonen, joka kyllästyy herkästi rutiineihin ja kaipaa vaihtelua. Muuten ori onkin mukava hoidettava, kun se malttaa seistä edes jotenkuten rauhallisena. Se ei pahemmin korvaansa lotkauta hoivailuille, mutta moitteetta nostaa kaviot putsattavaksi viimeistään muutaman kehoituksen jälkeen ja sietää vesipesun ja muun kuin tosimies ainakin.
Varusteiden laitossa Enska pelleilee mielellään. Se nostaa päänsä suitsien ulottumattomiin, sulkee suunsa kuolaimilta, karkaa satulan alta ja pullistelee vyötä kiristettäessä. Voi vain kuvitella, miltä tuntuu rankan päivän jälkeen kestää tätä hevosenleikkiä, kun haluaisi vain nopeasti treenin pois alta ja kotiin syömään ja nukkumaan. Kaikki hankalat, hidastavat tavat yhdellä hevosella yhdellä kertaa - ei niin hauskaa kuin miltä ehkä kuulostaa. Näitä tapoja on monesti koetettu Enskasta pois kitkeä, vaan turhaan. Mutta kun sille on saatu varusteet päälle, ei se enää temppuiluaan viitsi jatkaa, sillä se tietää kyllä, mikä sitä odottaa.
Enska on sen verran energinen ja menevä hevonen, että sitä ei tarvitse koskaan kahdesti käskeä liikkumaan eteenpäin. Se kulkee aina mielellään, on eteenpäinpyrkivä ja reipas. Ori hakeutuu jo luonnostaan toivottuun muotoon, ja sen liikkumista on todellinen ilo katsella. Mikään automaatti Enska ei kuitenkaan ole. Vaikka se kulkeekin mielellään, ei se välttämättä kulje sinne ja siten päin miten selässä istuva haluaisi, jos kyseessä on hiemankin kokemattomampi ratsastaja. Enska on kaiken lisäksi herkkä avuille, mikä sinällään tekee siitä melko haastavan ratsastettavan. Ratsastajan pitäisi siis osata tehdä selässä muutakin kuin vain istua, koska jos Enska havaitsee epävarmuutta, ei ole lainkaan kummallista, jos se päättääkin yhtäkkiä lähteä viemään. Selässä täytyy myös hallita istumisensa, koska Enska todellakin on herkkä, eikä se siedä lainkaan kylkiinsä hillittöminä heiluvia pohkeita tai ilman minkäänlaista varoitusta tapahtuvia ohjien nyppimisiä ja suusta kiskomista.
Kouluratsastus on se Enskan omin laji ensinnäkin siksi, että siihen se on jalostettu. Enskalla on upea suku täynnä upeita kouluhevosia, monet kouluratsastusradoilla saavuttamistaan sijoituksista palkittuja. Toisekseen kouluratsastus on laji, josta Enska pitää. Se tekee mielellään kaiken, mitä siltä pyydetään, jos vain vaihtelua on riittävästi. Esteitäkin ori ylittää mielellään. Tyyli ei sillä ole kummoisempi, mutta Enskan mielestä riittää, että esteet ylittyvät - ainakin osaksi. Monesti puomit vain kolisevat alas kun Enska menee eikä meinaa ja hyppää esteet kovaa muttei kuitenkaan niin korkealta kuin pitäisi. Metrin esteet sujuvat kuitenkin vielä melko mallikkaasti, ja silloin tällöin Enskalla startataan myös esteluokissa ihan vain orin mielenvirkistykseksi.
i. Suhina's Garanco trak, KRJ-II, YLA2 |
ii. Nectar's Ganesco trak, Ch, KTK-I, YLA2 |
iii. WW Gremando trak |
iie. Wonder's Ally trak |
ie. Mäntysuon Thilde trak, VIR MVA Ch, KTK-II, KRJ-III |
iei. Oroaq trak, Ch, KTK-II |
iee. Star Theme's Jinglebell trak, KTK-II |
e. Joyride VIR fwb, YLA2 |
ei. IM Marafon fwb |
eii. Kronewald M fwb, Ch, KTK-III, KRJ-I, KERJ-I |
eie. Waterfall's Privileged fwb, KRJ-III, YLA3 |
ee. Yatz Lady Godiva fwb, KRJ-I |
eei. Maverick fwb, VIR MVA Ch, KRJ-I |
eee. Adoro's Illuminada fwb, Ch, KRJ-I |
Suhina's Garanco - Jo edesmennyt Suhinan kasvatti, joka vietti viimeiset vuotensa kasvattajallaan. Raamikas, rautias (166 cm) trakehnerinhevosori, joka oli huippuunsa koulutettu ja kisasi myös GP-luokkia sijoituksin. Jätti toistakymmentä jälkeläistä, joissa on monia hienoja kouluhevosia. Polveutui upeasta suvusta, josta löytyy kolmen polven sisältä muun muassa VIR MVA Ch Gregorian KTK-III KRJ-III, VIR MVA Ch Skyé KTK-II ja VIR MVA Ch Oroaq KTK-II. Palkittiin menestyksestään kouluradoilla kouluratsastusjaoksen laatuarvostelussa II palkinnolla, 88 pisteellä, ja yleislaatuarvostelussa II palkinnolla, 132 pisteellä.
Nectar's Ganesco - Kouluratsastuspainotteinen trakehnerinhevosori, joka kilpaili GP-tasolla. Näyttelymenestyksen ansiosta myönnettiin Champion-arvonimi ja palkittiin kantakirjassa I palkinnolla. Yleislaatuarvostelusta II palkinto 134 pisteellä.
Mäntysuon Thilde - Kouluratsastusta GP-tasolla kisannut huipputamma. Ansainnut VIR MVA Ch -arvonimet, kantakirjattu II palkinnolle ja palkittu sekä koulu- että esteratsastusjaoksen laatuarvosteluissa III palkinnoilla.
Joyride VIR - Kaunis tummanruunikko, säkäkorkeudeltaan 168 cm korkea suomalainen puoliveritamma. Upea ja osaava kouluhevonen, joka on kerännyt kasan sijoituksia vaativalta ja vaikealta tasolta, myös Grand Prix -luokista. Upeasukuinen tamma, jonka suvussa on useita erityisesti kouluratsastuksen parissa kunnostautuneita hevosia. Palkittu yleislaatuarvostelussa toisella palkinnolla, 136 pisteellä.
Sijoituksia yhteensä 30
Kouluratsastuskilpailut
KRJ - 10.06.2007 - Hilariuksen Talli - Helppo B - 6/72
KRJ - 15.06.2007 - Virtuaalitalli Rusina - Helppo C - 2/60
KRJ - 05.08.2007 - Nerian - Vaativa A - 3/60
KRJ - 12.08.2007 - Willoughby - Intermediate I - 1/35
KRJ - 12.08.2007 - Willoughby - Grand Prix - 2/35
KRJ - 20.08.2007 - Seura CRR - Intermediate I - 1/40
KRJ - 21.08.2007 - Aweia - Intermediate II - 3/45
KRJ - 23.08.2007 - Aweia - Intermediate II - 5/45
KRJ - 24.08.2007 - Aweia - Intermediate I - 7/127
KRJ - 16.01.2008 - Teatro - Grand Prix - 10/111
KRJ - 16.01.2008 - Hösten '62 - Kür Grand Prix - 2/54
KRJ - 18.01.2008 - Heijastus - Vaativa A - 1/60
KRJ - 24.01.2008 - Nolem Ponies - Prix St. Georges - 10/145
KRJ - 24.01.2008 - VT Bronn - Grand Prix - 4/36
KRJ - 25.01.2008 - FH Stables - Vaativa A - 1/50
KRJ - 23.01.2008 - De Duivel - Grand Prix - 8/93
KRJ - 02.10.2009 - Etulinja - Vaativa A - 6/40
KRJ - 02.10.2009 - Wimbledon - Vaativa A - 3/30
KRJ - 02.10.2009 - Viehättävä - Vaativa A - 2/30
KRJ - 03.10.2009 - Wimbledon - Vaativa A - 3/30
KRJ - 03.10.2009 - Viehättävä - Vaativa A - 5/30
KRJ - 04.10.2009 - Etulinja - Vaativa A - 2/40
KRJ - 05.10.2009 - Viehättävä - Vaativa A - 2/30
KRJ - 09.10.2009 - Sadelampi - Vaativa B - 4/30
KRJ - 10.10.2009 - Mörkövaara - Intermediate I - 6/50
KRJ - 11.10.2009 - Sadelampi - Vaativa B - 1/30
KRJ - 11.10.2009 - KK Bailador - Vaativa A - 3/38
KRJ - 12.10.2009 - Mörkövaara - Grand Prix - 1/50
KRJ - 13.10.2009 - Mörkövaara - Intermediate I - 6/50
KRJ - 16.10.2009 - Mörkövaara - Intermediate I - 3/50
Ei vielä jälkeläisiä.
| Päiväkirja ja valmennukset |
20.04.2010
Sainpas itseäni niskasta kiinni ja onnistuin päivittelemään vihdosta viimein Enskankin sivut. Viimeksi tässä päiväkirjassa
juttelin Enskan murtuneesta jalasta ja tulevista kisasuunnitelmista. Ylpeänä ja etenkin huojentuneena omistajana voinkin nyt
puolen vuoden jälkeen todeta, että huoli jalan kestämisestä on ollut melko turhaa. Ontumisesta ei ollut viime kisakaudella
hajuakaan, kun vain huolella jalkaa hoisimme ja kylmäsimme aina jokaisen rasituksen jälkeen. Enska palasi ansioituneesti
vuoden kilpailutauon jälkeen omalle tasolleen napsien sijoituksia tyylikkäällä esiintymisellään ja liikkeillään. Nyt olemme
taas pakon sanelemana joutuneet pitämään kilpailutaukoa ihan meistä johtumattomista syistä, sillä VRL on tauollaan sen
aiheuttanut, että yksikään kilpailujaos ei ole ollut moneen kuukauteen toiminnassa. Kamalan huono tuuri, jos juuri
hankkimamme kisakunto lopahtaakin tällaisen tauon vuoksi taas aiemmalle sairauslomatasolleen. Noh, yritämme ylläpitää
hyvää kuntoa kotoa käsin ahkeralla treenauksella, jotta lähtökohtamme tuleviin kisoihin olisivat sitten kunnossa, kun
niiden aika taas on.
30.09.2009
Aloittelen tänään Enskankin kanssa tämän päiväkirjaperinteen, eli silloin kun jotain kuulumisia on tai ei, niin kirjoitellaan.
Vajaa vuosi sitten Enska-pojalle kävi pieni onnettomuus, joka kyllä säikäytti minut pahanpäiväisesti. Jotenkin Enska
vain onnistui murtamaan nuljuluunsa tarhassa rymyämisen vuoksi. Onneksi eläinlääkäri totesi murtuman olevan kuitenkin melko
pieni, mutta kyllä se toipuminen vei aikansa. Vasta nyt melkein vuoden jälkeen olen päättänyt uskaltaa ilmoittaa Enskan
jälleen kisoihin, vaikka jalka onkin jo aika monta kuukautta ollut oireeton. Pitkäaikaista ja kovaa rasitusta se ei kuitenkaan
kestä vaan alkaa oireilla ontumisena. Niinpä ylihuomenna kisoissa lähdemmekin Enskan kanssa paljon sen koulutustasoa alemmista
luokista liikkeelle, ja siitä pikkuhiljaa sitten ajan kuluessa jälleen omalle tasollemme, mikäli ori pysyy terveenä. Estekilpailut
ovat kyllä tätä myötä pois suunnitelmista, sillä hypyt olisivat jalalle liian suureksi rasitteeksi.
Ulkoasun on suunnitellut ja toteuttanut omaan käyttöönsä Heini H.
Kuvien ottaja ei halua nimeään mainittavan.
Tekstit on kirjoittanut hevosen omistaja.
|
|
|