![]() ![]() Etusivu Tallin esittely New Forest -ponit Kasvatus Kilpailut |
Luonnekuvaus Mellillä on luonne täysi kymppi. Nimittäin niiden mielestä, jotka odottavat ponilta täydellistä kuuliaisuutta tilanteessa kuin tilanteessa. Tamma on todellakin aina kuulolla: Talutettaessa se kääntyy ja vaihtaa askellajia pelkästä ajatuksesta eikä vilkaisekaan sivuilleen. Ratsastettaessa se toimii täsmälleen samoin. Hoidettaessa se seisoo hievahtamatta paikoillaan, nostaa jalkansa jo kaviokoukun nähdessään ja avaa suunsa kuolainten kilahduksen kuulleessaan. Melliä voisi näine meriitteineen nimittää myös tylsäksi sahapukiksi. Tamma näyttää siltä, kuin se olisi aina puoliunessa. Katso vaikka kuvista, kuinka Mellin silmät vain lepsuvat, vaikka olimme sille aivan uudessa tilanteessa: isoissa näyttelyissä kaukana kotona. Vaikka itse tunnustaudunkin eloisien, virkeiden ja jopa hieman temperamenttisten ponien faniksi, ei minulla ole pahaa sanaa sanottavanani Mellistä. Se on yhdessä Liamin kanssa tallini ehdoton luottoratsu, jonka selkään hyvillä mielin uskallan päästää pienet lapset ja muut aloittelijat. Pehmein askelin se taapertaa eteenpäin ja painaa villaisella kylkiään harjaantumattomasti kopisuttavat kantapäät ja takatukkaansa riipivät pienet kädet. Vauhdin hurmaa ei Mellin selässä pääse helposti ilman teräviä käskyjä kokemaan, vaikka tamma eri askellajit hakeekin pienin ääni- ja pohjeavuin. Lisätty ravi ja laukka jäävät ajoittain vaisuiksi, kun Melli ei vain saa tarpeeksi tuulta alleen. Muuten Melli onkin sitten unelma kisaratsuksi. Sen kanssa ei tarvitse kilpailupaikalla jännittää, sillä Melli-Karamelli hoitaa homman taatusti kotiin. Kilpailemme yhdessä ponien maksimitasolla, vaativan B:n luokissa, ja monesti jäävät isot, komeat puoliveriratsut nuolemaan näppejään Mellin esittäessä parhainta tasoaan. Sukutaulu ja -selvitys
Nightswimmer - Hampshirelaisen Berridge Farmin upea I palkinnon jalostusori. Rautias, 145 cm. Rotutyypiltään erittäin hyvä. Menestynyt kouluratsastuksessa. Liki sata jälkeläistä Isossa-Britanniassa, Pohjoismaissa ja Australiassa, ja lisää syntyy vuosittain. Willoway Mark - II palkinnon jalostusori. Ruunikko, 139 cm. Monipuolinen jokalajinosaaja, onnistunut erityisesti esteratsastuksessa ja valjakkoajossa. Jalostusluokka A. Ava - Uskomattoman upea I palkinnon muotovaliotamma. Tummanrautias, 144 cm. Periyttänyt Nightswimmerille parhaimmat ominaisuutensa. Englannin jokavuotisen Royal Shown kaksinkertainen Best in Show. Yellow One - Kaunis ja hyvärakenteinen tamma. Rautias, 139 cm. II palkinnon kantakirjatamma, joka nuorena oli valttikortti kansallisissa ponien estekilpailuissa. Nykyään siitostammana Berridge Farmin omistuksessa. Berridge Orlando - II palkinnon jalostusori. Rautias, 143 cm. Rakenteeltaan sporttinen ori on menestynyt esteratsastuksen parissa. Vaikuttaa nykyään Ruotsissa ja on yksi sikäläisen nf-ponikannan suurimmista nimistä. Dyazminda - Tummanruunikko, 132 cm. Jättäytyi päätoimiseksi siitostammaksi nuorena havaitun jalkavamman takia. II palkinnon tamma. Monta menestynyttä jälkeläistä. Kilpailukalenteri Sijoituksia yhteensä 30 Näyttelyt NJ - 09.11.2007 - Evensans Ponies - Nf-tammat - LKV1/7 irtoSERT, JS NJ - 10.03.2010 - Nerian - 11-20-vuotiaat nf-tammat - 3/4 irtoSERT, JS NJ - 09.05.2010 - Gräslund - Ponitammat - LKV2/12 irtoSERT, JS Kouluratsastuskilpailut KRJ - 25.04.2007 - Greyen - Helppo B - 3/25 KRJ - 02.05.2007 - Etna - Helppo B - 4/40 KRJ - 04.05.2007 - Onnela - Helppo A - 2/36 KRJ - 10.05.2007 - Puhallus - Helppo A - 4/35 KRJ - 16.05.2007 - Siittola Huokaus - Helppo A - 3/9 KRJ - 20.05.2007 - Enchantment - Helppo B - 7/100 KRJ - 10.06.2007 - Willow Ponies - KN Special - 1/8 KRJ - 19.08.2007 - Haylie - Vaativa B - 5/172 KRJ - 14.08.2007 - Seura SR - Helppo A - 2/9 KRJ - 05.08.2007 - Stall Hjerte - Vaativa B - 5/30 KRJ - 09.08.2007 - Senseija - Vaativa B - 5/50 KRJ - 10.08.2007 - Rentukka - Vaativa B - 3/50 KRJ - 12.08.2007 - Ikirouta - Vaativa B - 7/60 KRJ - 20.10.2007 - Nerian - Vaativa B - 1/40 KRJ - 18.01.2008 - Heijastus - Vaativa B - 4/60 KRJ - 18.01.2008 - Heijastus - Helppo A - 7/60 KRJ - 26.01.2008 - Lieksa - Vaativa B - 3/70 KRJ - 01.10.2009 - Etulinja - Helppo A - 2/40 KRJ - 02.10.2009 - Viehättävä - Vaativa B - 4/30 KRJ - 05.10.2009 - Sadelampi - Vaativa B - 1/30 KRJ - 05.10.2009 - Viehättävä - Vaativa B - 5/30 KRJ - 07.10.2009 - Sadelampi - Vaativa B - 4/30 KRJ - 07.10.2009 - Sadelampi - Vaativa B - 5/30 KRJ - 08.10.2009 - Sadelampi - Vaativa B - 4/30 KRJ - 08.10.2009 - Mörkövaara - Vaativa B - 2/50 KRJ - 10.10.2009 - Sadelampi - Vaativa B - 1/30 KRJ - 10.10.2009 - Mörkövaara - Vaativa B - 7/50 KRJ - 11.10.2009 - Sadelampi - Vaativa B - 5/30 KRJ - 16.10.2009 - Mörkövaara - Vaativa B - 3/50 20.06.2010 - Nerian - Vaativa B - 1/9 26.07.2010 - Calypso - Vaativa B - Jälkeläiset Melli astutetaan seuraavan kerran ensi syksynä. Etsinnässä on suvuton (evm), mielellään koulupainotteinen nf-ori tulevan varsan isäksi. 01. nf-o. Ayers Fox s. 15.12.2009 i. Harrington 02. nf-t. Nerian Yashica s. 19.03.2010 i. Doc Holliday Päiväkirja ja valmennukset 21.06.2010 - Mellistä Champion Melli-Karamellille myönnettiin tänään Ch-arvonimi! Melli on ollut yksi tallin kestomenestyjistä näyttelyissä, eli se on ihastuttanut melkein jokaisen tuomarin, joka sitä on joutunut arvioimaan. Harmi vaan, että joka kerta on löytynyt yksi tai kaksi tammaa, jotka on arvioitu vielä Melliä paremmaksi, eli muotovalion arvoon oikeuttavat MVA-sertit on jäänyt saamatta. Vielä en osaakaan sanoa, jatketaanko Mellin kanssa näyttelyissä käyntiä niiden MVA-sertien takia vai tyydytäänkö tähän Championiin... Melli on tällä hetkellä hyvässä kisakunnossa. Juuri eilen osallistuimme omiin koulukisoihimme, ja tuloksena selvä ykkössija vaativan B:n luokassa. Osallistujia oli vain yhdeksän, mutta joka tapauksessa. Aiomme vielä jatkaa kisailua, mutta syksyllä olen ajatellut Mellille kolmatta varsaa. Melli on kaksi hienoa, nuorta ponia jo maailmaan saattanut, ja näillä meriiteillä ei siitoskäyttöä vielä parane unohtaa. Tekijäinoikeudet Ulkoasun on suunnitellut ja toteuttanut omaan käyttöönsä Heini H. Kuvien ottaja ei halua nimeään mainittavan. Sukutaulun kuvat: Highfox Stud Tekstit on kirjoittanut hevosen omistaja, ellei toisin mainita. |