Lyhyt historiikki

Nerian on virtuaalimaailman pitkäikäisin newforestinponitalli. New forest -ponien etujen ajaminen on meille sydämen asia, ja siinä eroamme muista kanssakasvattajista.

Historian siipien havinaa

Virtuaalitalli Nerian perustettiin elokuussa 2004. Alun perin talli oli lähinnä katto omien yksityishevosteni päiden päällä, mutta pian siitä alkoi muodostua suurempi kokonaisuus - talli, jonka moni tuntee tänä päivänä.

Ensimmäisinä viikkoina Nerianin hevoskanta kasvoi nopeasti, ja hevosia ja poneja löytyi pian jo useampaa eri rotua. Varsojakin syntyi ahkeraan. Varsinaista kasvatusrotua ei Nerianilla tuolloin ollut, vaan kasvatteja syntyi niistä roduista, joiden tammaedustajia meiltä milloinkin sattui löytymään. Suomenhevosia syntyi eniten, mutta ensimmäisten kasvattien joukkoon kuului myös yksi haflinger, connemara sekä suomalainen puoliverinen.

Debyytin jälkeinen elo jäi Nerianissa kovin lyhyeksi - talli ehti olla pystyssä muutaman kuukauden, kun se jo jäi määrittelemättömän ajan mittaiselle tauolle. Puolisen vuotta tauon jälkeen innostuin jälleen tallinpidosta ja palasinkin takaisin täysin uudistuneen Nerianin kanssa. Sekalainen joukko erinäköisiä ja -kokoisia hevosia oli vaihtunut pienoiseksi, tarkoin määritellyksi ponilaumaksi - newforestinponeiksi.

Nyffien kasvatuksen aloitin kolmella, Brittein saarilta tuomallani ponilla. Ponit olivat Jarl Brutus, Fleur De Lis ja Dior Tyson. Jälkimmäisestä tuli sittemmin erittäin suosittu jalostusori, ja orin nimi tunnetaan edelleen new forest -piireissä. Kaksi muuta ponia myin aikanaan eteenpäin. Noina nyffikasvatuksemme alkuaikoina newforestinponit eivät eläneet suosionsa kukkeimpia hetkiä, joten yllätyin, että kasvatit menivät kuitenkin hyvin kaupaksi. Vähitellen new forest -ponit ovat kasvattaneet suosiotaan virtuaalimaailmassa. Taantumiakin on ollut, mutta nykyään kasvattajia on jo useita, ja monet tuontiponit ovat tuoneet kasvatukseen uutta verta.

Nerian toimi syksyyn 2011 asti Lounais-Suomessa lähellä rannikkoa. Muutto Englantiin, new forest -ponien kotiseudulle, oli kutitellut mielessä kuitenkin jo pitkään. Omistajan pitkäaikainen haave toteutui lopulta lokakuussa 2011, jolloin muutimme kirjamme lopullisesti Britteihin.

Ulkoasu © Maiju V. 2011
Otsikon maisemakuva © davidgsteadman (CC BY 2.0)
Nerian on virtuaalitalli