New forest -kasvattajat UK:ssa

Tähän listaan olen kerännyt virtuaalisia englantilaisia new forest -ponien kasvattajia. Lisäksi listalle on lisätty muutamia kasvattajia Irlannista. Idean listan tekoon sain sen jälkeen, kun olin välittänyt neljännenkymmenennen ponin uudelle omistajalleen. Nerianin nimissä maahantoin new forest -poneja jo Suomen vuosinamme 2007-2011. Välitystoiminta on jatkunut Englannissa asuessani, ja poneja on lähtenyt kauttani pääasiassa Suomeen mutta myös muualle Eurooppaan.

Listan tarkoituksena on olla avuksi virtuaalisille kanssakasvattajille, jotka harkitsevat ponin ostamista Englannista tai jotka haluavat selvitellä omistamiensa ponien brittiläisiä sukujuuria. Tällä listalla on suuri osa brittiläisistä nyky- ja menneistä kasvattajista, joten yhteyden ottaminen kyseisiin kasvattajiin on nyt helppoa. Minun ei tarvitse olla välikätenä, vaan voit itse hakea haluamasi ponit suoraan näiltä perinteikkäiden brittiponien kasvattajilta.

(Voit siis tuoda itsellesi poneja käyttäen listalta löytyviä kasvattajaliitteitä. Voit myös täyttää tuontiponisi sukutaulua listan kasvattajien kasvateilla. Ole hyvä äläkä käytä listalla mainittuja ponien nimiä suoraan (esim. Appletree's Samson Spy, Blackburns Nashaal), vaan keksi itse nimet ja hyödynnä vain kasvattajaliitteitä ja tarinaa niiden takana.)

Appletree Ponies

Appletree Ponies on kasvattanut newforestinponeja jo monta vuosikymmentä. Kasvattajapariskunta on vanhaherra ja -rouva David ja Mary Ellington, ja he ovat antaneet suurinpiirtein koko elämänsä newforestinponeille. He toimivat vielä pari vuotta sitten aktiivisesti eri nf-poneja tukevissa järjestöissä ja edelleen ovat kumpainenkin haluttuja rotunäyttelyiden tuomareita niin maan sisällä kuin muissa Euroopan nf-poneja kasvattavissa maissa. Kasvatustoiminta on ollut hiljaista jo jonkin aikaa, enkä ole itse päässyt tallin kasvatteihin "käsiksi". Oman orini Pennhurst Stratocasterin suvussa on kuitenkin kaksi Appletreen kasvattia, Appletree's Samson Spy ja Appletree's Rich Girl. Varsoja syntyy edelleen satunnaisesti joskin harvakseltaan, joten vielä voisi olla mahdollista saada aito ja alkuperäinen, arvostetun Appletree Poniesin kasvatti.

Kasvattaa etuliitteellä Appletree's.

Bedesrow Stud

Bedesrow Stud on kasvattanut useita superhienoja kouluponeja. Nf-ponien kasvatus on vähäistä - ratsuponit ovat nykyään lähes kokonaan vallanneet tallin, koska ne ovat selvästi potentiaalisempia isompien luokkien koulukisaajia kuin newforestinponit. Koska kasvattajalla on selkeä näkemys siitä, että hän haluaa menestyviä kasvatteja, on kallistuminen ratsuponeihin luonnollista. Newforestinponivarsoja syntyy myös jonkin verran, ja yksi tallin jalostusoreista on todella hieno vaativan tason koulua taitava nf-ori Bedesrow Topaz. Bedesrow Topazia on paljon käytetty etenkin rp-jalostukseen soveltuville tammoille poniprosenttia kasvattamaan mutta se on toki tarjolla myös puhtaiden nf-ponien jalostukseen. Bedesrow Topazin lisäksi Bedesrow Studissa asustelee noin puoli tusinaa newforestinponia.

Kasvattaa etuliitteellä Bedesrow.

Blackburns Stud

Blackburns Stud on tuoreimpia nf-kasvattajia Englannissa. Talli aloitti toimintansa tohinalla, mutta on jo vakiinnuttanut paikkansa laadukkaiden nf-kasvattajien joukossa. Talli sijaitsee New Forestin ytimessä Hampshiressa jo toimintansa lopettaneen Houghton Studin tiloissa (ja melkein Nerianin naapurissa). Kasvattajaperheen pää on brittiläinen Glen Bradshaw sekä hänen vaimonsa, intialaissyntyinen Deshna Bradshaw. Suurperheeseen kuuluu sekä biologisia että adoptoituja lapsia. Monikulttuurinen perhe nimeää kasvattivarsansa tunnistettavasti eri kieliä sekoittaen. Teen Blackburns Studin kanssa melko paljon yhteistyötä läheisen sijainnin vuoksi, ja siksi olen välittänyt eteenpäin jo useamman heidän kasvattinsa. Blackburns Red Baronin (e. Blackburns Solar Eclipse) myin eteenpäin Jefton Poniesiin ja Blackburns Nashaalin (i. Blackburns Saheed) Harley Studiin. Nerianissa asuu Blackburns Shiraz (i. Blackburns Shaman, e. Blackburns Sweetlips).

Kasvattaa etuliitteellä Blackburns.

Bramshaw Pony Farm

Bramshaw Pony Farm oli joitakin aikoja sitten erityisen aktiivinen ponikasvattaja, ja varsoja syntyi etenkin roduista new forest ja connemara. Bramshawin kasvatit olivatkin ensimmäisiä, joita kävin Englannin isoimmilta ponimarkkinoilta ostamassa ja toin Suomeen myytäväksi. Tuomiani poneja ovat tamma Bramshaw Bluebell, ori Bramshaw Nighthawk ja ori Bramshaw Houdini, jotka on kaikki jo valitettavasti lopetettu. Bramshaw'ssa oli hyvin selkeä näkemys, minkälaisia poneja he halusivat kasvattaa. Jalostukseen käytettiin pitkälti omia kasvatteja, mikä näkyykin näiden tuomieni ponien suvuissa erityisen hyvin. Tuontiponilistaltani näkyy kaikkien tuomieni ponien lähisuvut 2-3 sukupolven verran. Ei ole lainkaan outoa, että Bramshaw-ponin suvussa on kahden polven sisällä jopa 2-4 muuta Bramshaw-kasvattia. Kasvatus on ollut aikoinaan hyvin laajaa, ja kantaponeja on ollut hyvin paljon.

Nykyään kasvatus on jonkin verran hiipunut, mutta monen nykynyffin suvusta näitä Bramshaw-poneja löytyy edelleenkin, eli ne vaikuttavat vielä suuresti nf-kasvatukseen. Kasvattajat panostivat etenkin pienten, lapsille sopivien esteponien jalostukseen. Monet kasvateista ovatkin suhteellisen pienikokoisia, noin 130-140 cm säkäkorkeudeltaan. Ne ovat kevytrakenteisia ja hyväluonteisia - näin voin sanoa omien kokemusteni perusteella.

Kasvattaa etuliitteellä Bramshaw.

Brooklime Ponies

Brooklime Ponies kuuluu kasvatustoiminnaltaan hieman samaan kastiin kuin edellä mainittu Bramshaw Farm. Myös tämä Hampshiressa sijaitseva talli panosti etenkin omien linjojen luontiin, ja jalostukseen käytettävät ponit olivat pitkälti omia kasvatteja. Brooklime Ponies on luonut muun muassa erityisen hienon emälinjan Brooklime Bono - Brooklime Esther - Esmeralda, josta on syntynyt lukuisia menestyneitä esteponeja ja näyttelytähtiä. Aikoinaan maahantuomani jo edesmennyt tamma Brooklime Iris polveutui tästä emälinjasta, ja tamma olikin varsinainen estemestari, ja olipa sillä erityisen hieno rakennekin, vaikka tamman omistaja ei sitä valitettavasti näyttelyissä käyttänyt. Tältä kasvattajalta olen maahantuonut myös koulupainotteisen orin Brooklime Noelin (i. Brooklime Wilton). Brooklime Poniesissa syntyy kasvatteja edelleen kohtuullisen paljon, ja kasvattajan ponit ovat tuttu näky jokavuotisissa new forest -ponien rotunäyttelyissä, jotka aina Hampshiressa järjestetään.

Kasvattaa etuliitteellä Brooklime.

Copperhill Stud

Copperhill Stud on vasta aivan jonkin aikaa pyörittänyt kasvatustoimintaa. Talli oli alkuun sekalaista ponisakkia majoittava harrastetalli, jonka omistajat päättivät hankkia pari siitostammaa ja ruveta pienimuotoisesti kasvattamaan eri ponirotuja. Tähän mennessä Copperhill Studissa on syntynyt ainakin newforesteja ja jokunen highlandinponi. Talli sijaitsee Worchestershiressa, ja sen tavoitteena lienee etenkin hyvien harraste- ja kilpaponien kasvattaminen. Nerianissa asuu Copperhill Studin kasvatti, ruunipäistärikkö tamma Copperhill's Ophelia, jonka ostin erityisesti mielenkiintoisen, harvinaisemman suvun sekä myös vähän värin vuoksi.

Kasvattaa etuliitteellä Copperhill's.

Hanbury Stud

Isossa-Britanniassa on levinnyt innostus pikkuruisten nf-ponien kasvattamiseen, ja Hanbury Studin jalostusori, 130-senttinen Hanbury Bagster (e. Hanbury Beauty) on ollut erittäin suosittu siitosori jo useita vuosia. Ori on jättänyt erittäin pieniä varsoja itseään isompienkin tammojen kanssa. Esimerkiksi meidän Pennhurst Highjack (Bagsterin poika) on säkäkorkeudeltaan vain 124 cm, vaikka sen emä on "jopa" 138 cm. Hanbury Stud ei itse kasvatuksessaan keskity niinkään pienikokoisten nyffien kasvattamiseen, vaan ennemminkin laadukkaiden junioreille soveltuvien kouluponien jalostamiseen. Talli on aktiivisesti mukana myös näyttelytoiminnassa. Se sijaitsee New Forestin ytimessä Hampshiressa, joten sillä on lyhyt matka muun muassa jokavuotuiseen nf-rotunäyttelyyn New Parkissa. Hanbury Bagster onkin pari kertaa valittu rotunäyttelyn parhaana ponina, mikä kertoo paljon sen laadukkuudesta. Newforestinponien lisäksi Hanbury Stud kasvattaa pienimuotoisesti walesinponeja erityisesti estekäyttöön.

Kasvattaa etuliitteellä Hanbury.

Haystone Park NF Stud

Surreylainen Haystone Park on tunnettu erittäin pienimuotoisesta kasvatuksesta, ja heille syntyykin nf-varsoja lähinnä vain tallin omaa kasvatustyötä varten. Orivarsat monesti ruunataan jo parivuotiaina ja koulutetaan opetusponeiksi kasvattajien ratsutilalle. Olin oikeassa paikassa oikeaan aikaan, ja sain kuulla, että kasvattajat kaupittelivat nuorta kasvattioriaan Haystone Park Twyfordia. Twyfordin saaminen Nerianiin oli erittäin suuri onnenpotku, sillä orille olisi ollut muitakin ottajia. Nyt jo edesmenneen Twyfordin isä oli Haystone Park Toyger (e. Haystone Park Thin Lizzy), joka myös haystonelaisena nf-orina oli harvinaisuus. Toyger oli jo varsana niin komea ori, että kasvattajapariskunta ei sitä raaskinut ruunauttaa. Niinpä siitä tuli Haystone Parkinn ensimmäinen itse kasvattama siitosori (jonka palveluja tosin ei koskaan ole liiemmin mainostettu, vaan se on lähinnä astunut tilan omia tammoja).

Kasvattaa etuliitteellä Haystone Park.

Hightime Wonder Ponies

Hightime Wonder Ponies on dorsetilainen jo pari vuosikymmentä monipuolisia ja hyväluonteisia lastenponeja kasvattanut talli. Newforestien lisäksi tallissa on syntynyt joitain welshien sektioita ja shetlanninponeja. Kasvatus on ollut melko pienimuotoista, mutta varsoja on kuitenkin syntynyt joka vuosi nollasta kahteen. Osa new forest -kasvateista on forest bredejä. Useat kasvatit on joko myyty tai vuokrattu junioriratsastajien ratsuiksi, ja siksi monilla heidän kasvateillaan onkin mainioita tuloksia aluekilpailuista ja working sekä show hunter -luokista. Siitosorina heillä oli pitkään oma kasvatti Hightime Aleksander, joka nyt on jo lopetettu. Hightime Aleksanderin emä oli tallin lähes ensimmäinen kasvatti Hightime Smileface. Nykyisistä siitosponeista en tiedä, sillä en ole juurikaan ollut kasvattajien kanssa tekemisissä. Heidän kasvattejaan kuitenkin näkyy edelleen silloin tällöin markkinoilla.

Kasvattaa etuliitteellä Hightime.

Highwards NF Ponies

Highwards Stud kasvattaa lähinnä dartmoorinponeja Devonissa sijaitsevalla suurtilalla. Kasvatustoiminta on pyörinyt perheen kesken jo kahden sukupolven ajan. Newforestinponikasvatus on vähäisempää ja vielä muutama vuosi sitten se oli lähes olematonta. Tamma Highwards Starborough on tuomani Pilley's Pipalongin emänemä ja yksi cornwallilaisen (Devonin naapurimaakunta) Pilleyhill Studin kantatammoista.

Hobbley New Foresters

txt

Houghton Stud

Houghton Stud on jo toimintansa lopettanut hampshirelainen new forestien ja ylämaanponien kasvattaja. Tallin toiminta koostui ponikasvatuksen lisäksi aktiivisesta valjakkoharrastamisesta, ja tallin ponit olivat erityisesti mainioita valjakko- ja vaunuponeja. Tallin omistajat ikääntyivät ja muuttivat vanhustentaloon kaupunkiin, minkä vuoksi talli joutui lopettamaan toimintansa. Nykyisin Houghton Studin tiloissa toimintaa pitää Blackburns Stud, josta ylempänä on kerrottu. Satunnaisia Houghton-poneja saattaa vielä näkyä nf-ponien sukutauluissa. Esimerkiksi jo edesmenneen tammani Wyeth Way Queensberryn emänisänisä oli Houghton Studin ensimmäisen toimintavuoden kasvatti Houghton Passion For Jazz.

Kasvatti etuliitteellä Houghton.

Jackfield NF Farm

Jackfield Farm on monet upeat new forest -ponit kasvattanut talli pohjoisessa Hampshiressa. Ensimmäinen tuomani poni sieltä oli Väinölän upea KRJ-I-palkittu Jackfields Limelight, joka on tallin jalostusoriista Jackfields Magician. Tallin kasvatit ovat loistaneet etenkin kouluratsastuksessa, johon koko kasvattajaperhe itsekin panostaa. Olen tuonut myös Jackfields Starlingin, joka on erityisen kaunis ja korrektirakenteinen tamma SSHP:ssa.

Jackfield Farmin poneja ei aivan hirveästi Briteissä ja ainakaan New Forestissa näy, sillä perhe on tehnyt itseään yritteliäästi kansainvälisesti tunnetuksi, ja useat kasvattivarsat ovat lähteneet ulkomaille. Osa Ruotsiin, osa Suomeen, osa Hollantiin ja yksi jopa Australiaan saakka. Heillä on selkeästi pyrkimyksenä tehdä brittiläistä nf-ponityyppiä tunnetummaksi maailmalla.

Kasvattaa etuliitteellä Jackfields.

Kinghill Acres

txt

Larkspur Farm

txt

Lilleshall Stud

txt

Marydene NF Ponies

Marydene Stud kasvattaa pääasiassa perinteikkäitä, voimakasluustoisia ns. kaiken kestäviä nummiponeja. Kasvatus on perinteikäistä, ja suuri osa (noin puolet) kasvateista on niin kutsuttuja forest bred -poneja, jotka saavat alkunsa, syntyvät ja elävät nuoruutensa nummilla. Talli sijaitsee Hampshiressa, ja nummiponien lisäksi talli omistaa joitakin stud-poneja, ja osa kasvateista edustaa myös sporttisempaa linjaa. Omistajat ovat melko ahkeria käyttämään ponejaan ja kasvattejaan näyttelyissä, ja etenkin forest-ponit ovat menestyneet niille omistetuissa luokissa. Itse omistan yhden heidän kasvattinsa, Marydenes King's Ransomin, joka on juuri sellainen kuin aiemmin kuvailin: hyvin jykevä pikkuponi, nummien kasvatti. Forest bred -kasvatit syynätään yleensä yhden, kahden ja kolmen vuoden iässä (orivarsat erityisissä säännöllisissä oritarkastuksissa) ja joko jätetään vielä kasvamaan, napataan itselle stud-poneiksi tai myydään eteenpäin. Nummiponit ovat tyypillisesti hyvin rauhallisia luonteita ja moneen tottuneita. Ne eivät ole arkoja eivätkä villejä, vaikka niin voisi kuvitella. Niitä käsitellään jatkuvasti, ja lisäksi ne tottuvat moniin turisteihin, joita nummilla käy patikoimassa ja poneja katsomassa.

Kasvattaa etuliitteellä Marydenes.

Meadow Stud

txt

Morehill Stud

txt

Moreland Stables

Moreland Stables on yksi Englannin tunnetuimpia new forest -kasvattajia. Talli on kasvattanut laadukkaita poneja jo usean vuosikymmenen ajan. Poneja on viety runsaasti myös ulkomaille, etenkin Suomeen, Ruotsiin ja Hollantiin. Moreland Stablesin kasvatustyö on ainakin omasta mielestäni erittäin laadukasta: kasvattajilla on selkeä visio, minkälaisia poneja he haluavat kasvattaa. Tallin siitosponit sekä kasvatit ovat tasaisesti menestyneet niin näyttelyissä, näyttelyiden ratsastusluokissa kuin perinteisissä ratsastuskilpailuissakin. Usea siitostamma on jälkeläistensä perusteella palkittu jalostuarvonimin. Varsoja syntyy edelleen lähes vuosittain, joskin kasvatustoiminta on hiljenemään päin. Itse en ole tuonut Morelandin kasvatteja, vaikka niitä onkin ollut useasti markkinoilla. Jo edesmenneen tammani Wyeth Way Queensberryn suvusta löytyy kuitenkin usea Moreland-poni (Moreland King Bill, Moreland Made By Heart ja Moreland Gina Jewel).

Kasvattaa etuliitteellä Moreland.

Morningside Ponies

txt

Mudyard NF Stud

Mudyard Stud on tällä listalla se harvinaisuus, eli irlantilainen nf-talli. Päärotunsa connemaranponin ohella talli kasvattaa kohtuullisen aktiivisesti myös nf-poneja, joita tilalla syntyy lähes joka vuosi. Hankin itselleni suoraan kasvattajalta nyffiori Mudyard's Peter Panin (e. Mudyard's Powergirl ee. Mudyard's Lost Days), joka on ollut juuri sitä mitä hainkin ja mitä kasvattaja minulle vaihtamissamme sähköposteissa kertoi. Ennen ostopäätöstä näin orista vain valokuvia. Kokemukseni perusteella Mudyard Studissa pyöritetään siis hyvin rehellistä kasvatustoimintaa. Ennen Peterin hankintaa olin vain kuullut tällaisen tallin olemassaolosta, sillä Pickhill Studin kasvattaman tammani Pickhills Peanutsin isä on tallin ruunipäistärikkö jalostusori Mudyard's Providence.

Kasvattaa etuliiteellä Mudyard's.

Myshire Stud

txt

Nuthatcher Pony Stud

txt

Pennhurst Stud

Pennhurst Stud on Gambleyn perheen omistama tila Dorsetissa hyvin lähellä Hampshiren rajaa. Kasvatusrotuja ovat new forest ja shetlanninponi. Kasvatustoiminta on melko aktiivista nykyään, ja new forest -varsoja syntyy vuosittain noin yhdestä kolmeen. Tallin jalostusori on oma kasvatti Pennhurst Stronghold, jonka poika Pennhurst Stratocaster asuu Nerianissa. Lisäksi Nerianissa asuu Pennhurst Highjack, jonka emä Pennhurst Mary on tallin ensimmäisen kasvatin, Pennhurst Mollyn jälkeläinen. Ennen "omien pojujeni" hankkimista välitin Väinölään pennhurstilaisen orin Pennhurst Sovereignin (i. Pennhurst Submarine), joka molliksen omistuksessa on valloittanut virtuaaliset kouluratsastusradat.

Pennhurst Studin kasvatit ovat menestyneet etenkin kouluratsastuksen parissa. Koko perhe ratsastaa, mutta etenkin perheen äiti Trudy Gambley on kouluttanut ja ratsastanut useat tallin ponit ja kasvatit menestykseen. Jalostusori Pennhurst Stronghold on vahvasti koulupainotteinen ratsu, ja sen suurimpiin saavutuksiin kuuluu pääsy HOYS'iin eli Horse of the Year Show'hun.

Kasvattaa etuliitteellä Pennhurst.

Pickhill NF Farm

Pickhill New Forest Farm on walesilainen ponitalli, joka on erikoistunut voikkogeenisten nf-ponien jalostukseen. Kasvattajapariskunta omistaa myös muutamia welsh-poniyksilöitä. He ovat tehneet jo vuosien ajan laadukasta kasvatustyötä nf-ponien parissa. Jalostusori Pickhills Dun Soldier (e. Pickhills Dun Cloud) on ensimmäinen supersuosittu voikkogeeninen siitosori, jonka kasvattajafarmi onnistui tavoitteellisella projektillaan kasvattamaan. Niin kauan kuin värijalostuksessa ei keskitytä kapeakatseisesti ainoastaan värin periytymiseen (vaan huomioon otetaan tärkeimmät seikat, eli rakenne ja luonne), saadaan värijalostuksellakin aikaan mahdottoman upeita ja jatkojalostukseen suositeltavia yksilöitä. Tämä näkyy Dun Soldierissa erityisen hyvin. Nerianissa asuu Dun Soldierin jälkeläinen, ruunivoikko tamma Pickhills Dun Day. "Dani" on Pickhillin kasvatti jo kolmannessa polvessa. Danin isänemänemä, ruunivoikko tamma Danielle on farmin kantatamma, joka innoitti omistajapariskunnan juuri newforestinponien ja myöhemmin juuri ruunivoikkojen newforestinponien kannan ylläpitämiseen ja jalostamiseen.

Kaikki Pickhill Farmin kasvatit eivät tokikaan ole voikkoja. Danin lisäksi Nerianissa asuu rautiaanpäistärikkö tamma Pickhills Peanuts (e. Pickhills Goldy (vkk)). Lisäksi olen yhden toisen new forest -tamman tilalta ostanut ja välittänyt eteenpäin: B Poniesissa asuu ruunikonkimo tamma Pickhills Penny, jonka emä on pieni voikko tamma Pickhills Marmalade, joka ei kuitenkaan periydy kantatamma Daniellesta vaan edustaa toista voikkogeenistä linjaa, jota Pickhill Farmilla jalostetaan.

Kasvattaa etuliitteellä Pickhills.

Pilleyhill

Pilleyhill on minulle itselleni hieman oudompi nimi kaikkien muiden nf-kasvattajien joukossa. Talli sijaitsee katseilta ja satunnaisilta kulkijoilta suojassa Cornwallin alueella aivan Englannin lounaisosassa. Kasvatustoimintaa on tallilla pyöritetty jo joitakin vuosia, ja newforestinponien lisäksi Pilleyhillissä kasvaa ilmeisesti ainakin dartmoorin- ja connemaranponeja. Kasvatuksen laajuudesta en tiedä, mutta ainakaan en yhtään myytävää varsaa ole Englannin ponimarkkinoilla nähnyt ennen kuin vasta vuoden 2012 lopulla, jolloin bongasin myytävien joukosta nykyään Poniniemessä asuvan Pilley's Pipalongin (e. Pilley's Spotlight). Tuollainen harvinaisuushan oli tietysti heti saatava, etenkin siksi, että siitä näki heti sen olevan laatuponi.

Kasvattaa etuliitteellä Pilley's.

Pineacres Stud

txt

Rodhouse Stud

Rodhouse Stud on jo monta vuosikymmentä toimintaa pyörittänyt nf-ponitalli eteläisessä Hampshiressa. Sukupolvenvaihdos on tilalla jo kerran tehty ja toinen on ilmeisesti pian tulossa. Nykyiset omistajat Alison ja Michael Rodmore ovat jo eläkeiässä, ja joku aikuisista lapsista ottanee tilan haltuunsa lähivuosina. Vuosien aikana Rodhouse Studissa on syntynyt monta laadukasta new forest -ponia. Kasvatustoiminta on sikäli perinteikästä, että suuri osa tilan tammoista laiduntaa vapaana nummilla, ja täten suuri osa kasvattivarsoista on niin sanottuja forest bred -poneja. Tallin nykyinen jalostusori Rodhouse Dawn Magic juoksi myös nuorena usean kauden metsässä forest run stallionina.

Kasvattaa etuliitteellä Rodhouse.

Sashmoor Stud

Sashmoor Stud on melko tuore nf-ponien kasvattaja Hampshiressa. Sen takana on nuori Tracy Ganham, joka päätti muuttaa elämänsä kertaheitolla, myi asuntonsa Lontoossa, jätti työnsä ja rupesi ratsutallin omistajaksi. Talli tarjoaa ponipainotteisia ratsastustunteja, mutta isommille ratsastajille on tallissa myös muutamia puoliveriratsuja. Ratsastuskoulutoiminnan ohessa Tracy kasvattaa newforestinponeja, erityisesti tavallista pienempiä sellaisia. Esimerkiksi Väinölään myymäni Sashmoor Evesdrop on hyvä esimerkki Sashmoor Studin peruskasvatista. Evesdrop on vaivaiset 123 cm korkea, ja sen emä Sashmoor Swansong juuri ja juuri tytärtään suurempi 124-senttinen poni. Osa kasvateista jää ratsutilalle opetusponin tehtäviin, mutta potentiaalisimmat tapaukset Tracy myy mielihyvin eteenpäin koteihin, joissa ne pääsevät pitkälle.

Kasvattaa etuliitteellä Sashmoor.

Seakiln Stud

Seakiln Stud kasvattaa newforestinponeja Somersetissa. Talli on tehnyt jo useamman vuoden laadukasta jalostustyötä ja pyrkinyt luomaan omia linjojaan sekä kasvattamaan omannäköisiään poneja. Tämä näkyy erityisen hyvin esimerkiksi Riot Poniesiin myymässäni Seakiln Starbugissa, jonka isä (Seakiln Bugbear), isänemä (Seakiln Ladybug) sekä emä (Seakiln Soap Opera) ovat Seakilnin kasvatteja. Nerianissa asuu Seakiln Sugary Lips (e. Seakiln Little Audrey).

Vasta viime vuosina Seakiln Studin kasvatteja on alkanut tulla markkinoille muidenkin ostettavaksi. Aiemmin talli on kasvattanut poneja lähinnä omiin tarpeisiinsa. Yksi Seakilnin kasvattitamma, Seakiln Superstar (e. Seakiln Pumpkin Pie) asuu ylempänä mainitussa Pennhurst Studissa siitostammana ja on vaikuttanut Pennhurst Studin nf-linjoihin erityisen positiivisesti.

Kasvattaa etuliitteellä Seakiln.

Starush Stud

Starush Stud on ponitalli Cheshiressa lähellä Walesin rajaa. Talli kasvattaa pienimuotoisesti newforestinponeja ja painottaa welsh cobien kasvatukseen. Starush Studin kasvatustyö ei juuri näy nf-ponien kotiseudulla New Forestissa kohtuullisen pitkän välimatkan takia. Asiaan vaikuttaa myös se, että tallin orit astuvat vain luomusti, eikä siementä ole siirtona ole tarjolla. Innokkaimmat kasvattajat ovat vieneet tammojaan Starush Studiin asti, ja muutama Starush-kasvatti on myös vuosien aikojen saatossa myyty etelään. Tuontiponeistani ainoastaan yhden ( Pilley's Pipalongin) suvusta löytyy Starush Studin kasvatti, Starush Bright Spark.

Kasvattaa etuliitteellä Starush.

Stoneacres NF Ponies

txt

Storm Hill Stud

Storm Hill Stud sijaitsee Hampshiressa aivan etelärannikolla. Tallirakennus on pienen kukkulan laella, ja laajat laitumet on aidattu kukkulan kylkeen. Brittiläiseen tyyliin kukkulalla on paljon säänvaihteluita, joihin kestävät nf-ponit ovat tottuneet. Talli kasvattaa pääasiassa shetlanninponeja, mutta myös newforestinponivarsoja syntyy noin joka toinen vuosi. Kasvatuksessa on keskitytty erityisesti pienikokoisiin nf-poneihin. Esimerkiksi B Poniesiin myymäni pikkuori Storm's Sniper (i. Storm's Sailor sk. 135 cm) on vain 136 cm, ja useat kasvateista ovat jopa alle 130 cm säkäkorkeudeltaan.

Kasvattaa etuliitteellä Storm's.

Wyeth Way NF Stud

Hampshirelainen Wyeth Way Stud on Englannin tunnetuimpia nf-kasvattajia. Tilalla on kasvatettu newforestinponeja jo monta vuosikymmentä, ja yksi sukupolvenvaihdoskin tilalla on tehty. Omistajat ovat aina olleet aktiivisesti mukana kaikessa nf-ponitoiminnassa, ja esimerkiksi näyttelyissä he ovat poneineen käyneet ahkerasti. Panostus näkyy heidän poneissaan ja kasvateissaan. Kaikki tallin jalostuseläimet ovat palkittuja ja keränneet paljon meriittejä. Esimerkiksi oman jo edesmenneen tammani Wyeth Way Queensberryn emä Wyeth Way Unita palkittiin aikoinaan maansa valioperiyttäjätammana. Unitan isä Wyeth Way Uniform oli jo varsana hyvin näyttävä, ja kasvattajat käyttivät sitä ahkerasti näyttelyissä, joissa se harvemmin sai "vain" kakkospalkinnon.

Kasvatustoiminta on viime vuosina ollut hiljaista yhden omistajaperheen jäsenen vakavan sairastumisen vuoksi. Muutamia poneja jouduttiin jopa myymään, sillä ilmeisesti aika ja voimat eivät riittäneet koko tallin pyörittämiseen. Kuulopuheiden mukaan tilanne on mennyt parempaan suuntaan, joten toivottavasti Wyeth Way -poneja syntyy vielä tulevaisuudessa. Kasvatustoiminta oli aikoinaan hyvin aktiivista ja kasvatteja myytiin eteenpäin, joten todennäköisesti tallin kasvatteja näkyy brittiläisten new forest -ponien suvuissa vielä pitkään.

Kasvattaa etuliitteellä Wyeth Way.

Ulkoasu © Maiju V. 2011
Alempi koristekuva © Applewitch Stud
Otsikon maisemakuva © davidgsteadman (CC BY 2.0)
Nerian on virtuaalitalli