Tallialue
Nerian on muuttunut paljon vuodesta 2004, jolloin talli perustettiin. Kymmenpäinen sekalainen hevoslauma
asusti alun perin vanhassa navetassa ja pihatoissa Länsi-Suomessa. Nykyään Nerianin noin 70-90 newforestinponia asuvat
isolla tilalla New Forestin luonnonsuojelualueen kupeessa Hampshiressa. Tilan puitteet eivät ole viimeisen päälle,
mutta ponit viettävät mukavaa poninelämää mahdollisimman luonnonmukaisissa oloissa. Suurin osa poneista viettää
lämpimän kauden (joka täällä Englannissa käsittää kevään, kesän ja syksyn) yötäpäivää laitumella. Pihatoissa asuvat
ympäri vuoden nuoret ponit sekä osa harrasteponeista. Kisa- ja siitosponeille löytyy omat karsinat tallirakennuksista.
Miljöö
TALLIT » »
Tallirakennuksia on kaksi: päätalli ja oritalli. Päätallissa on 40 karsinaa,
joista viisi on isompia varsomiskarsinoita. Päätallissa on myös varustehuone, rehuvarasto ja kaksi pesukarsinaa.
Lisäksi päätallin yhteydessä on tallin toimisto ja kokoontumistila. Päätallissa asuvat kaikki aktiivisessa kilpailukäytössä
olevat tammat ja ruunat sekä satunnaisia muita poneja. Oritalli sijaitsee aivan päätallin vieressä; päätallin takaovelta on
oritallin pääovelle vain muutama askel. Siksi oritallissa ei ole kuin 20 karsinaa, yksi pesukarsina sekä varustehuone.
Rehuvarasto on tallien yhteinen. Oritallissa asuvat kaikki aktiivisessa kilpailukäytössä olevat orit sekä osa jalostusoreista.
PIHATTO » »
Pihattoja on kolme kappaletta. Pihatoissa asuvat tallin lähes koko nuoriso ympäri vuoden.
Orivarsoille on oma pihatto, jossa niitä paimentaa yleensä pari vanhempaa ruunaa tai oria. Tammavarsat ja loput ponit,
yleensä eläkeläiset, harrasteponit ja siitostammat, asuttavat kahta muuta pihattoa hyviksi koetuissa ryhmissä. Jokainen
pihatto on suunniteltu max. 8 ponille. Pihattorakennuksissa on kaksi muoviläpysköin peitettyä kulkuaukkoa ja eteiset.
RATSASTUSKENTÄT » »
50 m x 30 m ratsastuskenttä on aivan tallin pihapiirissä. Kenttä on aidattu ja
valaistu; pohja hiekan ja kumirouheen sekoitusta. Oritallin takana on pienempi ratsastuskenttä, kooltaan 40 m x 20 m.
Pienempi ratsastuskenttä on myös aidattu, mutta sitä ei ole valaistu. Pohjamateriaali on samaa laatua kuin isommassa
ratsastuskentässä. Maneesia tallilla ei ole.
MAASTOT » »
Nerianin mailla riittää maastoja. Nummet ovat vapaata ratsastusmaastoa, ja umpimetsään
on mahdollista mennä samoilemaan. Ihmisten sorapäällysteisillä vaellusreiteillä ratsastamista pitää välttää, tosin
nummiponien kulkupolkuja voi hyödyntää. New Forestissa riittää pieniä puroja, joihin voi ponien kanssa mennä polskimaan.
Lammet ovat usein äkkisyviä ja voivat aiheuttaa yllätyksiä. Oritallin ja pienemmän ratsastuskentän takana aukeavaan
metsikköön on rakennettu muutamia maastoesteitä, joita voi käydä hyppimässä. Autoteillä kulkemista kannattaa välttää,
sillä autoilijat ajavat usein lujaa (toisaalta osaavat myös varoa poneja). Autoteitä pystyy kuitenkin hyvin välttämään,
sillä maasto on avointa.
TARHAT » »
Ponit tarhaavat yleensä 3-6 ponin ryhmissä, joten tarhoja on useita. Useat tarhoista
ovat lankkuaidoitettuja, mutta väliaikaisempia ratkaisuja on silloin tällöin tehtävä. Viiteen ns. päätarhaan on rakennettu
tuulensuoja, ja näissä tarhoissa ponit ovat lämpiminä vuodenaikoina yleensä yötäpäivää.
LAITUMET » »
Kesäaikoina lähes kaikki ponit ovat yötäpäivää laitumilla. Laitumet lohkotaan
joka kesä pienemmiksi alueiksi, jolloin syötävää riittää läpi kesäkauden. Päätarhat avataan osaksi laitumia, jolloin
ponit pääsevät tarvittaessa tuulensuojiin. Lisäksi laitumet sisältävät suojaisia pensaikkoja ja pieniä metsäkaistaleita.
Laitumia pitkin kiertelee välillä lammikoiksi laajentuva pieni puro.